Matka eteläsaaren rannikkoa ylöspäin, part 3

19.-20.12.

Marlboroughn jälkeen jatkoimme matkaamme kohti Abel Tasmanin kansallispuiston vieressä sijaitsevaa kylää nimeltä Kaiteriteri. Se oli suurin piirtein samankokoinen kuin Kaikoura, paikassa ei tosin sijainnut lainkaan kauppaa huoltoaseman shopia lukuun ottamatta.

Ensimmäisenä iltana lähdimme kävelemään rannalle, sillä siellä oli ensimmäinen koko Uudessa Seelannissa näkemämme hiekkaranta. Vesi tosin oli kylmää, ja kun aurinko oli laskemassa, tyydyimme vain kahlaamaan rantavedessä. Aivan rannan reunalla oli kallioita, jotka laskuvesi oli paljastanut. Sieltä löytyi paljon näkinkenkiä, merilevää, eläviä simpukoita ja meritähtiä: ja haju oli sen mukainen! Luulisi että vieno tuuli olisi tuonut vain viehkon meri-ilman tuoksun nenään, mutta siellä löyhkäsi kuin pusikossa olisi lojunut kasa mätää kalaa. Joka tapauksessa jäimm e ottamaan muutamia kuvia, ja löysimme myös nätin, pikimustan ja kirkkaanoranssi-nokkaisen linnun (siitä lisää myöhemmin).

20.12.

Aamulla oli aikainen herätys, sillä päiväksi suunniteltu aktiviteetti alkoi 8.30 viereisessä kyläpahasessa nimeltä Marahau. Suunnitelmiimme kuului kajakointi Abel Tasmanin merenrantaa pitkin Anchorageen, jossa on hienonhieno hiekkaranta. Milla toimi kajakin kaikuluotaimena ja melonnan rytminä, ja minä ohjasin takaa painelemalla jaloilla peräsintä ohjaavia polkimia. Alku oli tahmeaa, mutta niinhän se yleensä aina on. Lopulta olimme jo lähes mestareita, ja valmiita Suomen maajoukkueeseen : )

Maisemat olivat upeita, sillä kallion lisäksi rannoilla oli jaloin pääsemättömiä, luonnon muovaamia hiekkarantoja, ja auringon paistaessa

maisemat näyttivät paratiisilta! Rannoilla pitämiemme evästaukojen lisäksi kävimme kajakoimassa läheiselle saarelle, joka on kuuluisa hylkeiden oleskelupaikka. Kyllä Särkänniemen hylkeitä käy sääliksi, kun muistaa kuinka hylkeet kirmailivat ja leikkivät vapaana aallokoissa, ja lopulta kävivät lämmittelemään rantakalliolle..!

Viimeisenä edessä oli melonta niemen ohi, jonka takana määränpäämme sijaitsi. Merenkäynti yltyi kuitenkin niin kovaksi, ettei ensikertalaisina (vaikka hyviä olimmekin!) ollut mitään järkeä lähteä leikkimään heng

ellämme (kuva aallokosta oikealla ylempänä). Niinpä jätimme kajakkimme Watering cove –nimiselle rannalle, ja lähdimme kapuamaan vuorenrinnettä ylös ja sitä kautta upeille hiekkarannoille.

Anchoragessa (kuva alempana oikealla) pidimme eväs- ja tankkaustauon, sillä edessä oli vielä 13,5 kilometrin vaellus takaisin Marahauhun, josta meidät oli määrä tulla hakemaan. Ei auttanut väsymyksestä huolimatta kuin lähteä tallustamaan, sillä matka ei taitu muuta kuin kulkemalla. Metsässä oli myös upeita maisemia, sillä polku kulki vuorenrinteitä pitkin, ja kasvusto oli aivan jotain muuta mitä Suomessa on

tottunut: U-S:n kansalliskukka saniaista näki vähän jokaisessa muodossa, palmuja, havu- ja

lehtipuitakin näkyi paljon. Myös pieniä puroja solisi siellä sun täällä, sillä vuori kohosi lähes koko ajan toisella puolellamme. Matka taittui joutuisasti, sillä maisemat olivat huikeita ja askel oli lennokas laulellessa erinäisiä lauluja metsistä ja kaikesta siihen liittyvästä (mm. "lähtekäämme metsään", "Kuningaskobra", "Leijonaa mä metsästän"...). :D

Kuvassa yksi tienviitoista, melkein jo perillä :)

Matka oli pitkä, ja lopulta tulimme merenrantaan, joka näytti aivan Marahaun rannalta. Koska oli laskuvesi, ja matka näytti lyhyeltä, totta kai fiksut matkaajat lähtivät oikaisemaan rantaa pitkin! Harmi vain, että hiekka upotti ja oli muutenkin liejuista, eikä matka tuntunut loppuvan ollenkaan (kuva vasemmalla, Marahau ensimmäisten, oikealla puolella olevien puiden takana). Lisäksi, pahaksi onneksemme, rannalla oli muuan perhe, täynnä pikimustia, kirkkaanoranssilla nokalla varustettuja lintuja, jotka eivät pitäneet lainkaan läsnäolostamme. Niinpä saimme tuta niiden kauniiden lintujen vihan ja suojeluvaiston inhottavimmalla tavalla: ne syöksyivät niskaamme! Loppumatka menikin sitten juosten vähän nopeampaa, ja lopulta pääsimme kuin pääsimmekin ihmisten ilmoille, monen tunnin kulkemisen jälkeen. Kyllä illalla väsytti ja uni maistui : )

Ainiin, kuva matkareitistä vielä :) Isompi saarista on hyljesaari. Anchorage on Torrent Bay Lodgen vieressä.

Jouluaatto on nyt herttainen

Joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroo! Niin se aika kuluu ja maailman toisellakin puolella on joulu, joskin ihan erilainen kun on normaalisti tottunut. Tietyt jouluaaton rutiinit vaihtuu tekemättömyyteen: Lumiukon katsominen tv:stä, jouluruokailu, haudoilla ja hartaudessa käynti sekä mummolassa ajan viettäminen korvataan tänä vuonna.. hmm, en tiedä vielä mihin.. Huomiseksi luvattu lämmintä säätä, normaali ajanviete mitä turisteille jouluaatoksi tarjotaan, on piknikki läheisessä puistossa. Se kuulostaa lähinnä tavalliselta lomailupäivältä, ei yhtään rauhalliselta ja hartaalta jouluaatolta nietosten keskellä.

Joulua on juhlistettu täällä jo hyvän aikaa, kaupoissa soi joululaulu ja joulukoristeita näkyy pitkin katuja. Myös tv:t suoltavat samaa mainosroskaa kuin Suomessakin: kaikki on saatava nyt jouluksi, muuten ei pärjää! Täysin samaa rauhan sanomaa julistavat kaupatkin, sillä ne on jouluaattoa edeltävän yön auki, kun normaalisti ne menevät kiinni viimeistään kahdeltatoista yöllä. Vasemmalla ilmoitus lähikaupan seinältä, avoinna 24h/vrk lähtien ti 22.12 klo 6 aamulla, ja päättyy to 24.12. klo 11 illalla.

Joulukuusia on jokaisessa kaupungissa, samaten kaupoissa ja vähän joka puolella. Myös kotiin hamstrataan aitoja ja vähemmän aitoja kuusia, oikealla mainos paikallisesta ilmaisjakelulehdestä: I love christmas, bringing the world´s most finest trees to you. 3 day boxing day (Tapaninpäivä) sale. Selected stock reduced. End of fine trees. Toisin sanoen, joulukuusia saa alennuksella tapaninpäivästä lähtien, ihmetystä herättää, että kuka niitä siinä vaiheessa vielä ostaa..? :) Erityisen huvittavia kuusi-tekeleitä on tullut eteen, ja varmasti tulee vielä vastakin. Seuraavassa muutama hyvä esimerkki mielestäni kohtalaisen epäonnistuneesta joulukuusesta :) Vasemmalla pienestä suklaakaupasta täyteenahdettu joulukuusi, keskellä Pictonin kaupungista kohtalaisen koruton, ja oikealla Christchurchin oma ylpeys, ihmeellisillä naruilla maahan viritetty kuusi. Muista kuusista ei tullut otettua kuvia, vaikka paikkansa ne olisikin ansainnu näiden rinnalla..

Ainut jouluinen asia mitä Millan kanssa tehdään, on pipareiden leipominen. Taikina on viittä vaille valmis, ja aattona olisi tarkoitus lopulta tehdä ne pipperit. Tv:n tarjonta on Lumiukkoa ja Sylvi-tädin joulutarinaa lukuunottamatta kattava, uskon että sitä tulee katsottua jonkin verran päivän kuluessa. Joulun tunnelmaa tuo varmasti myös aattoillaksi suunniteltu joululaulukonsertti Christchurchin katedraalissa. Mutta niinhän se on, että joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle. Eiköhän täälläkin tunnelmaan päästä :)

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

Matka eteläsaaren rannikkoa ylöspäin, part 2

18.12. Yhden Kaikourassa vietetyn yön jälkeen lähdimme ajamaan kohti Marlborough:n aluetta, Blenheimin kaupunkia kohti. Marlborough on erityisen tunnettu viinialue Uudessa Seelannissa, joten luonnollisesti lähdimme siis kiertämään bussilla läheisiä viinitiloja ja tissuttelemaan valkkareita :)

Kohteenamme oli noin (laskujeni mukaan) viisi tilaa, joissa saimme maistaa (noin) viittä eri viiniä. Joissakin paikoissa maisteltavat viinit olivat ennaltavalittuja, joissakin paikoissa sai itsekin vaikuttaa siihen mitä sai. Harvoilla tiloilla oli tarjolla punaviiniä, joka ei ollut ei-niin-valkoviinien-ystävä-Ullan mielestä kovinkaan hyvä juttu. Toisaalta kuitenkin ne punaviinit, joita tiloilla sai maistella, olivat niin kamalan valjun ja laimean (siis koostumukseltaan) makuisia, ettei niitä edes tehnyt mieli maistaa. Ehdottomiksi lemppareiksi nousivat jälkiruokaviinit, eli makeat ja sokeriset litkut, joita juodaan jälkiruoan kyytipojaksi (jos joku ei tiedä), niitä pystyisi juomaan vaikka kuinka paljon silloin kun sokerihammasta kolottaa :)

Muuten viinien lipittäminen alkoi käydä tylsäksi, sillä ulkona oli todella, todella kuuma, ja aikaansa olisi viettänyt ennemmin siellä tissutellen viinejä, kuin sisällä viinitiloilla. Ja jos joku suunnittelee viininmaistelu-matkaa, ehdottomasti kannattaa valita kestoltaan parin-kolmen tunnin reissu, muuten maistelu voi oikeasti alkaa tympimään! Lämpimästi myös suosittelen, että ottaa jonkinlaista naposteltavaa mukaan, harvoilla viinitiloilla oli yhtään mitään suolaista tarjota välipalaksi. Pakko myöntää, kyllä ne viinit aika hyvältä loppujen lopuksi maistuivat :)













Viininmaistelun jälkeen oli aika mennä katsastamaan Blenheimin villi yöelämä, perjantai kun oli! N. 26 000 ihmisen kaupungissa kuvittelisi olevan jo jonkunlaista menoa, mutta niinhän sitä voi aina luulla :) Kun pääsimme keskustaan asti (hotelli oli noin kilometrin päässä aivan keskustasta), sieltä löytyi vain muutama auki oleva ravintola, jossa ihmiset olivat istumassa iltaa. Istuimme yhden pienen ravintolan terassille juomaan Mojitot, jonne pian tulomme jälkeen rantautui lauma toisensa tuntevia paikallisia. Vähin äänin liukenimme paikalta, ja päädyimme irkku-bubiin, jossa vietettiin polttareita. Itselle vähän oudolta tuntuvalla tavalla morsiamen mukana oli koko suvun naiset äidistä ja anopista lähtien, ja meno tanssilattialla oli juhlaporukan humalatilasta johtuen melkoinen! :)

Matka eteläsaaren rannikkoa ylöspäin, part 1

Christchurchiin tutustumisen jälkeen lähdimme 5 yön reissulle kiertelemään eteläsaaren koillis-rannikkoa. Määränpäinä oli Kaikoura, Marlborough, Abel Tasmanin kansallispuisto ja viimeisenä Hanmer Springs. Kaikista suurimman ongelman on tuottanut epätoimiva nettiyhteys: nettiin pääsi vain harvassa paikassa ilman ongelmia, ja silloinkin aikaa oli kohtalaisen vähän. Mutta seuraavissa blogimerkinnöissä enemmän tai vähemmän täydellisen kattavasti tästä matkasta, nyt kun ollaan takasin Christchurchissa sivistyksen parissa, laitan näitä valmii ksi kirjoteltuja juttuja tänne sitä mukaa kun saan ne toimivamman näköisiksi :)

17.12. Ensimmäinen pysähdyspaikka matkallamme oli Kaikoura, pieni kaupunk i, tai ehkä ennemmin kylä, aivan meren vieressä. Jos tarkkaan kuunteli, saatto valaiden laulun ku ulla rannalle, ja haiden selkäevien vilkkuvan aallokossa! Tai, no unissa ainakin, valaita olisi pitänyt lähteä katsomaan pitkälle avomerelle, ja haitakin olisi ollut mahdollisuus mennä silittämään mereen laskettavasta häkistä käsin. :D Kuva otettu hotellihuoneen parvekkeelta aamulla 18.12.

Huono-onnisina merellä kävi niin kova

tuuli, ettei valaidenkatselu-laivan ollut mahdollista lähteä rannalta. Niinpä päätimme lähteä katselemaan maisemia aivan hotellimme takana sijaitsevalle ylängölle. Ennen ylängöllä mutkittelevaa polkua oli laskuveden paljastama alue, jonne hylkeet tulivat loikoilemaan ja nauttimaan auringosta. Ei riittänyt uskallus aivan silittää niitä, etenkin kun oli varoitettu, että ne tarvitsevat kymmenen metriä tilaa ilman vaaraa, että ne hyökkäävät kiinni :)

Ylängöllä mutkitteleva polku oli suunniteltu niin, että se kulki yksityisalueilla lehmien laidunten poikki. Näkymät oli mahtavat aivan joka

suuntaan; toisella puolella oli meri, toisella vihreitä kukkuloita ja kauempana horisontissa mutkittelivat vuorijonot! Kaiken lisäksi aurinko paistoi, ja tietysti, kuten tavallisestikin, onnistuin polttamaan nahkani heti ensimmäisellä retkellä päänahasta lähtien..

Kukkuloiden toisesta päästä noin kahden tunnin kulkemisen ja katselemisen jälkeen meidät haettiin autolla pois. Vaikka näkymät olikin aivan uskomattomia,

olisi silti ollut hienoa nähdä myös valaat, koska niistä niin paljon oli hehkutettu. Seuraavana aamuna lähtö eteenpäin oli niin aikaisin, ettei ollut mahdollisuutta me

nnä myöhemmälle laivakats

elmukselle. Seuraavassa kuvia ylängöltä, päätähuimaavia maisemia :D

Epätoimiva netti

Huonon nettiyhteyden takia uutta materiaalia tulee vasta maanantain jälkeen. Mutta hengissä ollaan, nauttimassa itärannikon luonnosta :)

Perillä ollaan!

Pitkä matka takana, ja olo reissussa rähjääntyny. Seuraavassa matkasta, joka oli pitkä mutta odotettua lyhyemmän tuntuinen..

Helsingin lento oli kaksi tuntia myöhässä, piti kuulema sulattaa lentokoneen siivet ja moottoria, koska muuten ei oltais päästy liikkeelle (?!?, miten ihmeessä ne kertoo totuuden, rauhottavampaa olisi kuulla että on pakkausongelmia, odottakaa hetki. Kapteeni ei tienny asioista yhtään mtn, ja kuulutteli aina että ei ole uutta tietoa, koska kukaan ei tiedä koska ja kuka tulee sulattamaan mitäkin..). Mutta hyvin päästiin perille Tokioon, ei ollut jäätymisongelmia koneessa :) Matka Helsingistä Tokioon meni muutenkin yllättävän hyvin, aika kului eri leffoja ja tv-ohjelmia katsellessa, ja välissä nukkuessa. Suunnitellun kymmenen tunnin sijaan lennossa meni 12 tuntia, mutta onneksi Japaninpäässä oli hyvin varattu aikaa koneen vaihdolle. Ainut harmituksen aihe oli, että olisin kuin olisinkin kerinnnyt pelaamaan koko pelin ennen kuin piti lähteä. Mutta hyvinhän se sitten lopulta meni :)

Tokiossa oltiin vähän turhan hätäisiä, mentiin suoraan koneesta sinne seuraavan koneen check iniin ja siitä läpi alueelle, jossa oli vaan kaksi kahvilaa ruokailua varten. Aikaa oli kuitenkin melkein 6 tuntia, joten jotain oli pakko syödä, eikä sitä kauan etsimäämme McDonaldsia löytynytkään. Niinpä päädyimme syömään toiseen kahviloista, Milla söi kanacurrya, ite otin äyriäis-nuudelipannun. Oli hyvää, vaikka joskin näin suomalaiseen ruuan suolatasoon tottuneena melko mautonta ruokaa. Vasemmalla mun, oikealla Millan. Keskimmäisen kuvan ruuista ei olla varmoja, joten jätettiin ne syömättä koska "keitto" näytti ehkä enemmän käsienpesuvedeltä :)



Tokion kenttä oli muttenkin erittäin hankala ja outo, mikään ei toiminut niinkuin Suomessa on tottunut, karttoja oli äärimmäisen vaikea lukea (johtunee osittain japanin kielestä), ja lähes kaikki oli koneistettu käsidesimaateista lähtien. Hienot oli wc-istuimetkin, joista sai vaikka mitä toimintoja! Yhdestä napista saa kevyen alapesun, toisesta vähän voimakkaamman. Yhdestä napista saa kuulumaan solinaa ujopissan varalle, ja yhdestä parfyymia kakkoshädän iskiessä. On se jännä että normaalista asiasta saa noin vaikean, viereisessä kopissa kun oli vain reikä lattiassa :D

Kaikista ärsyttävintä Tokion kentällä oli se tilulilu-feng shui-jingjang -pimputus, joka soi joka ainoassa paikassa taustalla! Tavallisimmin musiikki kuulosti joko harpulla soitetulta, tai xylofonilla, tai sillä kiinalaisella/japanilaisella(??) kansansoittimella, jonka nimestä ei ole mitään käryä mutta joka varmasti on olemassa.. Musiikki soi ja soi repeatilla paikasta riippumatta: vessassa, käytävillä, kaupoissa, kahviloissa... Teema saattoi vähän vaihtua, mutta tuntui ettei musiikissa ollut päätä eikä häntää, ja kaikki siltä väliltä oli aivan samanlaista koko ajan. En ihmettele, jos muuten niin ystävällisen ja hymyilevän näköiset japanilaiset joskus saavat tarpeekseen, ja tulevat hulluiksi ihan pelkän musiikin takia..!!

Tokion kentällä aika meni nopeasti: syödessä, palloillessa ja nukkuessa kuusi tuntia on melko lyhyt aika. Lento Tokiosta-Christchurchiin lähti ihan ajallaan, ja henkilökunta lentokoneessa oli ehkä liiankin ystävällistä! Small talkin määrä oli melkein tungettelevaa verrattuna siihen määrään, mihin suomalaisena on suomalaisissa paikoissa tottunut. Mutta palvelu toimi, eikä olo lopulta tuntunut vaivautuneelta. Koneessa tuli nukuttua enemmän kuin ensimmäisellä lennolla, vaikka leffa-valikoima olikin parempi.

Christchurchiin laskeutuessa oli selvää, että joudumme ainakin biosecurity-henkilökunnan tiskillä poikkeamaan, mutta huomasimmekin odottavamme kaikkien matkatavaroiden kanssa tullitarkastusta. Kauhistuneena katselimme, kun edellisen asiakkaan kaikki matkalaukut tyhjennettiin tavara tavaralta, ja lopulta pakattiin takaisin löytämättä yhtään mitään. Kauhistuttavimman vaikutuksen sai taaja kumikäsineiden vaihto, josta on saanut tv:stä ehkä vähän väärän kuvan :) Tarkastus itsessään meni melko nopeasti, ei tarvinnut kuin kaivaa tietyt tavarat esille kassista. Myöskään biosecurity-tarkastus ei ollut kummoinen, setä katsoi vain lenkkareiden pohjat ylimääräisten orgaanisten objektien varalta.Kaikesta huolimatta olo oli todella helpottunut kun vihdosta viimein pääsimme tullista läpi :) .. ja ah sitä oloa, kun pääsi pesulle pesemään kahden päivän kuonat pois iholta!!


Ensimmäinen päivä Clyde roadilla meni nopeasti: kävimme ainoastaan läheisessä ostoskeskuksessa, ja kävelimme sieltä takaisin. Hintataso Suomeen verrattuna vaikutti olevan ainakin kenkien osalta erittäin alhainen. Tuntuu myös, että vaatteitakin on mahdollista ostaa oikeista paikoista paljon halvemmalla kuin kotona pystyisi. Tämä on tietysti iloinen yllätys, sillä rahaa on mahdollista hyötykäyttää silloin enemmän :) Seuraavassa pari kuvaa talon lähiympäristöstä, ensimmäisenä kuva kadusta ja toisena näkymää takapihalta:



Loppuilta onkin mennyt nuokkuessa. Kuudelta illalla paikallista aikaa väsymys iski, ja pieniksi tarkoitetut päikkärit venyi kolmeksi tunniksi. Tälläkin hetkellä olo on kuin jyrän alle jääneellä, nenä ja kurkku tuntuvat siltä kuin olisi tulossa kipeäksi (jonka toivon johtuvan lentokoneen ilmastoinnista ja häipyvän huomisekski itsestään), ja uni varmasti tulee silmään samantien kun pääsee takaisin sänkyyn. Huomenna uusi päivä ja uudet kujeet, niistä lisää sitten myöhemmin :)

New Zealand, here I come!!

Huomenna sitten koittaa lähtö! Lento Japaniin lähtee sunnuntaina 17.20 Helsinki-Vantaan lentoasemalta, ja Japanista lento lähtee joskus paikallista aikaa Uuteen Seelantiin Christchurch-nimiseen paikkaan. Takasin Suomessa oon varmaan ja toivottavasti 8.1. ens vuoden puolella.. Long time no see, joten kaikkien ikävää helpottamaan ajattelin pistää tällasen blogin pystyyn :)

Tässä kohtaa ajattelin mennä alottelemaan pakkaamista, pakkohan se jotain on yrittää ottaa mukaan, jos tästä telkkarin äärestä nyt pääsis lähtemään. Hiton Kumman kaa-viikonloppu, ei sovi nyt kyllä yhtään aikatauluun!